perjantai 25. helmikuuta 2011

Pyörii, pyörii

Meidän ryhmä halusi sitten sen vaikeamman treenin tällä kertaa äänin 2-1. Noh, kyllähän me jo Tunskiki kans voidaan mennä kolmosluokkaa, kun kerran ollaa jo kisoissakin käyty. =D

Eka pätkä aita, suoraanputkeen A:n alle ja takahyppy aidalle ja takas putkeen ja aidalle. Ensimmäiseltä ohjauspuolen takahyppy onnistui, ennen viimestä aitaa Tunski taisi tehdä ainakin nelosvoltit ennen hyppyä, mutta suoritus katsottiin onnistuneeksi, joten sama pätkä toiselta puolen.

Toiselta puolen takahyppy tuotti tuskaa ja en ottanut Tunskia kiinni, niin A:llehan se painui... ja monta kertaa. Muutettiin ohjausta perjättöön, mutta mun jalat ei yksin kertasesti liikkunu, ne oli tonnin painoset. Mutt joo, kyllä sitä kerkee, kun vaan päättää ja järkkää tilanteet sen mukaan, helppoo...

Toka pätkässä pujottelun alku oli ihan hukassa ja ohjauskin taisi eka kerralla unohtua. Tunski kävi vähän ylikierroksilla.

Kymmenen esteenpätkästä päästiin kuus. Puomillekin pysähtyi oikeaan paikkaan. Kutosen ja seiska hypyn välistä veto vielä meni, mutta Tunski ei hypänny seiskaa, kun oli jo lukinnut A:n. Parsittiin kohtaa muutaman kerran. A:lle teki hienon kontaktin ja se pysyi, seuraavan aidan kohdalla taas pelkkää ohitusta putkeen... okei, ei hyvä ohjausvaihtoehto, suosiolla kokeileen aidan toiselta puolen jotakin muuta, jep parempi. Tietääpä taas mitä kisoissa ei tartte vielä kokeilla, kun pakon edessä.

Toinen kymmenen estee pätkä, me tehtiin se "puhtaasti". Putkeen aita pyörähys putkeen pyörähys aita pyörähys aita pyörähys... Olikohan mun ohjauksessa jotakin kummallista =D. Tunski pyörähti kaikissa mun pakkovalssivirityksissä.

Kaikesta pyörimisestä huolimatta hyvät treenit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti