perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hyvän mielen rata - ähäkutti, eipä ollutkaan

Eilen aloitettiin pujottelulla, oli taakse jättäytymistä, avo- ja umpikulmaa... Tunna meni ok, ohjaaja ei ollut aina ihan kartalla, jo osaa olla vaikeaa opiskella kolmekin estettä. =D

Lopuksi mentiin 20 esteen "hyvän mielen" rata. Tunna kaahotti ja minä menin kaahotukseen mukaan, rimat lenteli, niin palattiin niitä sitten nostelemaan taas lähes joka hypyn jälkeen. Toka kierroksella kokeiltiin nostaa osa rimoista 65 cm ja mun piti yrittää pysyä rauhallisena, mutta silti liikkua, ei huitoo käsillä... vähän paremmin kun sai maltin säilytettyä kummallakin. Rataa on turha piirrellä... krrrrr.

Tuliki ilmotettua viimeviikon jäljiltä kisoihin, oishan se pitäny arvata että hyvin menneet treenit oli vain sattumaa.

Muutenkin me taidetaan Tunskin kans olla taas tällä hetkellä huonojen tähtien alla, kaikki "suunnitelmat" tuntuvat kuivuvat kasaan. Kaippa täänki pitää sitten mennä näin... v*tuttaa...

http://www.kiroilevasiili.fi/vanhatsarjikset?page=96

Mutta joo ihan kivat treenit meillä eilen kuitenkin oli, ja löydettiin me sieltä edistystäkin, lähdössä pysyminen. Pidetään hauskaa ja mennää eteenpäin niillä eväillä mitä annetaan, ja jos ei mennä eteen päin, niin mennään muuten vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti