keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

ALO, tunti 4 - kapulaleikkiä

Perusasento - katsottiin missä mennään. Tunski tarvi selvän käsiavun, paikka oli kuitenkin hyvä. Eteenpäin oli koko porukka menny.

Hyppy - Tunna ei suostunut hyppäämään ilman käsimerkkiä. Palattiin ihan alkuun, lelu ja perään.

Seuraaminen - kierreltiin keiloja. Meidän ensimmäinen kierros oli karmea, Tunna haki esteitä ja mää olin ihan hukassa. Toiselle kierrokselle remmi pois, lelu kainaloon ja nakit käteen. Johan seuras ihan nätisti... nakkia.

Seisominen - ensin pelkkää seisomista, jipii, Tunna pysyi pari sekunttia ihan oikeesti paikalla, ja pääsin käymään vähän takanakin. Sitte liikkeestä seisominen, selvällä käsiavulla, parani toistojen myötä. Itse olin tosi tyytyväinen, kun edellisiltana Tunna ei suostunut seisomaan ollenkaan.

Paikallaolo - Tunna jää vähän vinoon, saatiin vinkki jättöön. Ei kärsi jättää vielä pitkäksi aikaan. Kiinnostuu muiden tekemisistä.

Maahanmeno - ensin pelkkää maassaoloa, kesti hyvin liikkumisen ympärillä. Maahanmeno liikkeestä, vaati selvän käsimerkin, oli hidas.

Kapula - tutustuttiin kapulaan ensimmäistä kertaa. Leikittiin ja heiteltiin. Tunna otti sen hyvin ja jopa toikin jonkumatkaa. Luovuttaahan se ei osaa edes lelua. Jonku verran puri kapulaa. Jatketaan palasten työstöä.

Tällä kertaa tunnista jäi tosi positiivinen mieli. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti