maanantai 3. tammikuuta 2011

Paluuta vuoteen 2010 ja tavotteita 2011

Vuodelle 2010 oli asetettu hurjat tavoitteet... tulla fiksuksi koiraksi. Se olikin todella kova tavoite, eikä me taidettu ihan siinä onnistua. Fiksuuntumisessa oli raskaita ylämäkiä ja nopeita alamäkiä. Onneksi löytyi kavereita tuuppimaan meidän matkaa eteenpäin. Varsinkin alkuvuodesta meinasi monesti iteltä usko loppua koko touhuun.

Agilityssä saatiin viime vuonna suoritettua alkeis- ja jatkokurssit. Syksyllä alkoi pientä valoa näkyä. Yhdet epäviralliset kisatkin käytiin... Käpälämäen kunkkukisassa tultiin jopa kolmanneksi ja meinattiin yllättää koko poppoo 24-kepin pujottelussa, Tunski tuli siinä toiseksi.

Haku ja toko eivät edenneet alkua pitemmälle. Tunski oli vallaton ja ohjaajaa laiskotti pahasti.

Vuoden katkaisi heinäkuussa sattunut pieni tapaturma, joka seurauksen kuukausi oltiin toipilaana. Heinäkuussa Tunna sai myös terveenpaperit lonkka- ja kyynärkuvista.

Tavotteita 2011

Agilityssä tavotteena on mahdollisimman itsenäiset estesuoritukset, varsinkin kontakteilla ja kepeillä. Kehittää itseä Tunski ohjaajana. Tavoitteena aloittaa virallinen kisaaminen ja saada "puhtaita" ratasuorituksia. (Ja ihan epävirallisesti pssst.... toiveena nousu 2-luokkaan). Omassa takaraivossa kyllä mörkönä kolkuttaa sitkeästä lause, jonka kuulin kun Tunna oli kolmekuukautinen... ja voihan se olla ihan totta, ettei me kisata...

Hakua ei haudata vielä ja kokeillaan aloittaa tottista, jos vaikka sen BH-kokeen saisi joskus suoritettua.

Yritetään edelleen fiksuuntua, jatketaan harrastamista koiran ja itteni ehdoilla. Löytää yhdessä tekemisen riemu. Mutta tärkeintä on, että kaikki koirat voivat hyvin ja saavat riittävästi toimintaa.

Oikein onnistunutta ja reipasta tätä vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Jätä omaan arvoonsa sellaiset "mörkö kommentit" ja keskittykää hyvään fiilikseen kaikessa tekemisessä. Sillä pääsee jo pitkälle !

    Kisaamaan pääsee aina... tulokset on sitten asia erikseen ;)

    Treeni-intoa vuodelle 2011 toivottaa Nina ja koko muu poppoo

    VastaaPoista
  2. Jeps, hauskan pito on meillä pääasia, tuloksia tulee jos on tullakseen. Eikä ne möröt enää isoja ole, tiiä vaikka näytetään Tunskin kanssa niille vielä oikeesti ähäkuttia tänä vuonna. ;)

    VastaaPoista